Pitkästä aikaa kunnollinen kakkupostaus valokuvineen. Tämän kakun tein pienen tytön ristiäisiin ja sain tilaajalta mallikuvan, jonka perusteella kakkua lähdettiin suunnittelemaan. Toiveena oli valkoinen ruutukuvioitu kakku hopeisilla ja violeteilla kukkakoristeilla. Kakun sisältä löytyy vaalea kakkupohja ja mansikkamoussea sekä tummasta suklaasta tehtyä suklaamoussea. Koristeet tein sokerimassasta ja nonparelleista. Harvemmin on tämän mallisia kukkia tullut tehtyä, joten oli ihan kivaa vaihtelua tehdä näitäkin. Tein kukat päivänkakkaramuotilla ja ohjensin terälehdet vaahtomuovialustan päällä. Nostin kaksi kukkakuviota aina päällekäin ja kuivatin kukat foliokupeissa. Keskustoihin kiinnitin hopeisia ja helmenvärisiä nonparelleja pikeerin avulla. Ruutukuvio kakkuun on tehty viivottimen reunalla painelemalla. Siten saakin kätevästi näyttävän pinnan kakkuun. Makeaa sunnuntaita kaikille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lasten kakut - Cakes for children. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lasten kakut - Cakes for children. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
RISTIÄISKAKKU KUKILLA - CHRISTENING CAKE WITH FLOWERS
Pitkästä aikaa kunnollinen kakkupostaus valokuvineen. Tämän kakun tein pienen tytön ristiäisiin ja sain tilaajalta mallikuvan, jonka perusteella kakkua lähdettiin suunnittelemaan. Toiveena oli valkoinen ruutukuvioitu kakku hopeisilla ja violeteilla kukkakoristeilla. Kakun sisältä löytyy vaalea kakkupohja ja mansikkamoussea sekä tummasta suklaasta tehtyä suklaamoussea. Koristeet tein sokerimassasta ja nonparelleista. Harvemmin on tämän mallisia kukkia tullut tehtyä, joten oli ihan kivaa vaihtelua tehdä näitäkin. Tein kukat päivänkakkaramuotilla ja ohjensin terälehdet vaahtomuovialustan päällä. Nostin kaksi kukkakuviota aina päällekäin ja kuivatin kukat foliokupeissa. Keskustoihin kiinnitin hopeisia ja helmenvärisiä nonparelleja pikeerin avulla. Ruutukuvio kakkuun on tehty viivottimen reunalla painelemalla. Siten saakin kätevästi näyttävän pinnan kakkuun. Makeaa sunnuntaita kaikille!
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
SYKSYINEN RISTIÄISKAKKU - AUTUMN CHRISTENING CAKE
Lehdet ovat jo puista pudonneet ja talvi tekee tuloaan, mutta eiköhän juuri ja juuri voi vielä julkaista syksyaiheisen kakun? Sen jälkeen mennään leivonta-ajatuksissa jo kovaa vauhtia joulun tunnelmiin. Tänään on tarkoitus vielä koristella jouluaiheinen näyttelykakku. Pienenä paljastuksena joulu on tänä vuonna täynnä ihanan graafista retrohenkeä.
Mutta pysytään vielä pieni hetki syksyssä. Tämä upean korkea suklaamassalla kuorrutettu kakku päätyi juhlistamaan pienen pojan ristiäisiä. Toiveena olivat maanläheiset värit ja pieni poika kurkistamassa lehtikasasta. Suklaamassa oli tähän kakkuun nappivalinta, koska syksyisen värikkäät lehdet erottuvat tummasta kuorrutteesta upeasti. Suklaisen kuorrutteen alta löytyy odotettavastikin lisää suklaata. Kakussa on mehevä suklaakakkupohja ja täytteenä suklaamoussea ja mansikkamoussea.
ps. nyt on viimeinen hetki äänestää inspiroivinta ruokablogia täällä!
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
KUUMAILMAPALLOKAKKU - HOT AIR BALLOON CAKE
Viime lauantaina järjestettiin vauvakutsut, joihin toivottiin kakkua. Ja tässä olivat tosiaan kaikki toiveet, mitä mainittiin, joten sain kakun toteuttamiseen vapaat kädet. Olen huomannut, että kummassakin on hyvät puolensa. Siinä, että tilaaja esittää toiveita ja siinä että ei. Monesti tilaajan toivoessa jotakin tiettyä elementtiä kakkuun, muodostuu jokin uusi juttu, jota en osannut itse etukäteen edes visioida. Tilaajan toive ja oma näkemys sulautuvat parhaimmillaan täydelliseksi kokonaisuudeksi.
Sitten ovat ne kakut, joissa voi antaa mielikuvituksen lentää ja olotila on samanlainen kuin aloittaessa maalaamaan taulua tyhjälle valkoiselle kankaalle. Se on muuten jännä fiilis. Kankaalle voi tehdä ihan mitä vain. Mieli jyllää erilaisia vaihtoehtoja, siitä minkälainen kuva kankaalle lopulta syntyy. Ensimmäinen pensselin veto. Sitten seuraa tuskainen prosessi. Valitsinko oikean aiheen? Riittävätkö taitoni mielikuvan toteuttamiseen? Matkalla on voitonhetkiä ja epäonnistumisen tunnetta. Epävarmuutta. Niin kauan kunnes jokin pieni viimeinen yksityiskohta saa kokonaisuuden toimimaan. Rakastan sitä hetkeä. Sitä pientä juttua, joka yhtäkkiä sitoo kaiken yhteen ja tekee ärsyttävästä sekamelskasta harmonisen. Tässä kakussa se pieni viimeinen juttu olivat pilvet. Lisäsin ne vasta sen jälkeen, kun ajattelin kakun olevan valmis. Olin valokuvaamassa kakkua ja tuntui siltä, että jotain puuttuu. Lisäsin pilvet ja samalla hetkellä kuumailmapallot tuntuivat lähtevän lentoon. Kakusta tuli kepeä ja unelmanomainen.
Kuumailmapallot eivät ole uusi aihe kakunkoristelussa, mutta olin halunnut jo jonkin aikaa päästä tekemään oman version tästä hauskasta teemasta. Selkeän ja simppelin, ripauksella vintage henkeä pallo- ja raitakuvioineen. Kuorrutteen sisältä löytyy mehevä suklaakakku ja mansikkamoussea. Resepti on muuten sama kuin tässä kakussa, mutta pohjaan lisäsin 3 rkl kaakaojauhetta ja 1 dl suklaarouhetta. Tein kakun n. 17 cm kokoiseen vuokaan.
Lukijalle varmaankin herää kysymys, että eikö tässä analysoinnissa mennä jo ihan liian pitkälle. Sehän on vain kakku! Noh jollakin hullulla tavalla se voi olla paljon enemmän.
In English:
I made a cake for a baby shower last Saturday and I had the opportunity to design the cake completely. I've noticed that there are good thing about both situations. When the orderer has an idea for the cake and when they don't. In perfect case, the given idea and my own vision end up being a wonderful combination that I could not have visioned my self.
Then there are the cakes where I can let my imagination fly. It feels like you're starting to paint on a white canvas. You feel a sort of freedom. You can paint anything, sky is the limit. Then you start painting and the process becomes somewhat painful. Did I choose the right theme? Am I able to realize the vision? You feel uncertainty until you reach that important moment where suddenly one last detail makes everything perfect. I love that moment. In this cake the last little thing were the clouds. I thought that the cake was already done and started to take pictures of it. But, I felt there was something missing. So I added the clouds and suddenly the hot air balloons started to "fly" and the feeling of the cake was exactly what I was hoping for. The cake is a moist chocolate cake with strawberry mousse filling.
The hot air balloons are not a new theme on cake decorating but I've wanted to make my own version of them for a long time. Simple and stylish with a hint of vintage feeling that comes from the stripes and polka dot patterns. I bet that you feel it's weird to analyze a cake like this. It's only a cake! Well, in some crazy way, it can be much more.
lauantai 5. lokakuuta 2013
TEDDY BEAR CAKE
Sain ilon ja kunnian tehdä kakun pienen pojan ristiäisiin. Toiveena oli kerroskakku, jossa toivottiin yhditettävän kangasmaista ruutukuviointia ja tähtikuvioita. Väreiksi toivottiin valkoista ja vaalean sinistä. Lisäksi kakkuun toivottiin nimikyltti ja jokin sokerimassakoriste. Olen halunnutkin päästä tekemään kerroskakun, jossa on erilaiset kerrokset ja kangaskuvion kokeileminen on myös ollut suunnitelmalistallani. Tässä kakussa pääsin kivasti toteuttamaan näitä juttuja. Kakussa on mehevä suklaakakkupohja ja täytteenä sitruunamoussea. Tällä viikolla onkin tehty paljon kakkuja ja en malta odottaa, että saan ne kaikki postattua tänne!
In English:
I made this cake for a little boy's christening and I finally got a good opportunity to make a tiered cake with different kind of tiers. I've also wanted to try to make that fabric like pattern for a long time so I really enjoyed making this cake. The cake is a moist chocolate cake with lemon mousse. I've been making a lot of cakes this week and can't wait to post all of them here!
torstai 26. syyskuuta 2013
PINK CAKE WITH ALL THINGS SWEET
Kakun pitää olla korkea. Piste. Miksikö? Siksi, että korkeat kakut ovat niin ihanan houkuttelevia ja näyttäviä. Sellaisia kuin Amerikassa, missä kaikki on, oi niin ihanan suurta. Korkeat kakut tuovat tietysti oman haasteensa kakkujen valmistamiseen ja leikkaamiseen, mutta se on niin sen arvoista. Korkea kakku jos mikä kruunaa juhlapöydän ja ihan fyysisestikin nousee esille. Tämä ristiäiskakku lähti Helsinkiin juhlistamaan pienen tytön kastetilaisuutta. Kakussa onkin koristeena kaikkea mahdollista herkkää ja suloista. Syötävää pitsiä, pieniä kukkia, palikoita ja kissanpentu rusetti kaulassa. Toiveesta kakun sisältä löytyy mehevän vaniljainen vaalea kakkupohja ja suussa sulavaa valkosuklaamoussea. Täältä löytyy kakkupohjan ohje. Tämä kakku on tehty 20 cm halkaisijan kokoiseen vuokaan kaksinkertaisella kakkupohjan ohjeella. Muista kostuttaa pohja maidolla. Samettisen valkosuklaamoussen ohje tulee tässä:
Valkosuklaamousse
5 dl vispikermaa
200 g valkosuklaata
250 g maitorahkaa
2 rkl sitruunamehua
5 liivatelehteä
2 tl vaniljasokeria
Sulata suklaa ja jätä se jäähtymään. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi. Sulata liivatteet sitruunamehuun ja jäähdytä liivatelientä hetki. Sekoita nopeasti jäähtynyt suklaa rahkaan joukkoon. Lisää vaniljasokeri sekä liivateliemi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kääntele kermavaahto varovasti rahkaseoksen sekaan. Täytä kakku ja hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tunnin ajan tai pakastimessa noin 20 minuuttia.
In English:
There's just really something about tall cakes. They always look so stunning and tempting on a party table. This pink kitten cake with edible lace, flowers and bricks was a christening cake for a little girl. The cake is a vanilla cake with lovely white chocolate mousse.
White chocolate mousse
2 cups heavy cream
200 g white chocolate
250 g cream cheese
2 tbsp lemon juice
5 sheets of gelatine
1/2 tsp vanilla extract
Melt the chocolate and soak sheets of gelatin in a bowl of cold water for 10 minutes. Whip cream until stiff peaks are just about to form. Soften the cream cheese in a separate bowl. Once the gelatin sheets are soft lift the sheets from cold water and wring gently to remove excess water. Add gelatin to boiling lemon juice, stirring until dissolved. Whisk the cream cheese, white chocolate and gelatin together. Fold carefully the whipped cream with cream cheese mixture. Fill a cake and refrigerate for a couple of hours.
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
PINK BABY SHOWER CAKE SWEETNESS

Baby showerit ovat niin täällä. Mitä enemmän ihanat jenkkijuhlaperinteet valtaavat Suomea, sen parempi. Tämä kakku on yhtä söpö sisältä kuin ulkoa. Mehevä vaniljainen kakku on täytetty raikkaalla mansikkamoussella, joten sisältä löytyy lisää vaaleanpunaista. Koristeena on sokerimassasta tehtyjä kukkia ja syötävää pitsiä.
Tämä kakku sopii monenmoiseen vaaleanpunaisentäyteiseen tilaisuuteen, joten seuraavana resepti tähän ihanuuteen:
Vaniljainen kakkupohja:
200 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1/2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
Kostutus:
1 dl maitoa
Samettinen mansikkamousse:
2,5 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
150 g mansikoita soseutettuna
1/2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
tilkka sitruunamehua
Sokerikreemi:
150 g pehmeää voita
1,5 dl tomusokeria
1 rkl maitoa
500 g sokerimassaa
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja vuoraa leivinpaperilla kaksi n. 15 cm halkaisijan kokoista kakkuvuokaa. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Jaa taikina vuokiin ja paista pohjia uunin alatasolla n. 30 minuuttia. Kumoa pohjat ritilälle jäähtymään ja kääri pohjat kelmuun jäähtymisen loppuvaiheilla, jotta pohjat eivät kuivahda.
Tasoita jäähtyneet pohjat veitsellä ja leikkaa pohjat kahteen osaan.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat ja sekoita keskenään mansikkasose, tuorejuusto ja sokerit. Vaahdota kerma. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja lisää liivatteet mehuun. Lisää liivateliemi mansikkaseokseen ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Kääntele joukkoon kermavaahto.
Kokoa kakku kelmutettuun kakkuvuokaan tai irtopohjavuokaan. Kostuta maidolla. Kakusta tulee korkea, joten tarvittaessa kiinnitä laivinpaperisuikaleita kakkuvuoan reunaan jatkamaan korkeutta. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään neljän tunnin ajan tai pakastimessa noin 20 minuuttia.
Valmista kreemi vatkaamalla kaikki kreemin ainekset keskenään sähkövatkaimella kuohkeaksi kreemiksi. Levitä kreemi tasaisesti kakun päälle veitsellä ja siirrä kakku hetkeksi kylmään. Kauli sokerimassa ohueksi levyksi ja nosta levy kakun päälle. Tasoita massa kakun päälle ja leikkaa reunasta ylimääräinen massa pois.
In English:
Pink baby shower vanilla cake with strawberry mousse. Sweeeeet!
maanantai 15. heinäkuuta 2013
PUIMURIKAKKU - COMBINE HARVESTER CAKE
Muutama viikko sitten tällainen punainen puimurikakku lähti juhlistamaan pienen pojan synttäreitä. Synttärisankarin toiveena oli ollut punainen puimurikakku ja muuten sain vapaat kädet. Ensimmäinen suunnitteluvaihe oli googletus. Myönnetään, että minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miltä puimuri näyttää. Eilen ajaessamme mökkireissulta kotiin päin hihkuin, hei kattokaa tossa on oikee puimuri! Kaikkea sitä oppii kakkuja tehdessä. Erinäisten koneiden ja työkalujen lisäksi tunnistan myös (aikaisempaan verrattuna) huomattavasti enemmän erilaisia kukkia ihan vain sillä perusteella, että niitä on tullut kakkuihin toiveiden mukaisesti tehtyä.
Puimuriprojekti oli jälleen hirmuisen hauska. Siinä on aina oma jännityksensä kun laittaa viimeisiä osia paikalleen ja sitten katsotaan näyttääkö lopputulos siltä, mikä alkuperäinen visio oli. Pientä päänvaivaa kakussa tuotti uskomaton helle, joka osui juuri kakuntekopäivälle. Sokerimassa lähes suli käsiin, joten olosuhteet huomioon ottaen olin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Kakku on mehevä porkkanakakku vaniljakreemitäytteellä ja se matkasikin pari tuntia juhlapöytään.
In English:
A couple of weeks ago I made this combine harvester cake for a little boy's birthday party. I didn't exactly know what combine harvester is so I had to google for a while before I could start actually planning the cake. Well, I hope it ended up being a recognizable combine harvester. The weather was super hot when I was making the cake so the fondant almost melted but considering the conditions I was quite happy what I ended up with. The cake is a moist carrot cake with vanilla buttercream.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
NALLE JA NAPPEJA - TEDDY BEAR AND BUTTONS
Vihdoin vuorossa jälleen varsinainen kakkupostaus. Näyttelyn avaamisen jälkeen olen päässyt mukaan monen moneen kivaan projektiin ja vuoden mittaa on tulossa vielä vaikka mitä. Pysykää kuulolla! Onneksi aikaa on löytynyt kuitenkin myös varsinaiselle kakkujen tekemiselle ja tässä pari viime viikonlopun tuotosta.
Sunnuntaina vietettiin pienen pojan ristiäisiä ja juhliin toivottiin valkoista herkkää kakkua. Koristeiden toivottiin olevan pääosin sinisen ja limenvihreän sävyisiä sekä aiheeksi toivottiin leluteemaa. Erityisesti toiveena olivat nalle ja lapsen nimi palikoihin kirjotettuna. Ehdotin lisäksi vielä nappeja, jotka sopivat kivasti leluteemaan ja joilla sai tehtyä hieman "kuviointia" kakun pintaan. Lisäksi juhliin haluttiin pieniä neliönmuotoisia minttusuklaaleivoksia, joissa on myös lapsen nimen kirjaimet.
Makeaa viikkoa kaikille!
ps. perjantaina julkaistaan juttu ja uusia kuvia näyttelystäni Maaseudun tulevaisuus -lehden ruokaosiossa.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
KASTEKAKKU - CHRISTENING CAKE
Tällaisen kakun tein viime viikonloppuna pienen tytön kastejuhlaan. Toiveena oli pääosin vaaleanpunainen ja valkoinen värimaailma. Koristeeksi toivottiin vauva, nalle, kukkia ja nimi palikoihin. Kakussa oli niin monia elementtejä, että mietin koristeiden asettelua tarkkaan. Palkitsevia onnistumisen hetkiä ovatkin ne, kun saa viimeisen kukan tai lehden kiinnitettyä paikalleen, niin että koristeiden sekamelskasta onkin syntynyt harmoninen kokonaisuus. Mielipideasioitahan nämä ovat, mutta kaikeksi ilokseni kakun saaja piti myös todella paljon lopputuloksesta. Aurinkoista sunnuntaita kaikille lukijoille!
tiistai 5. maaliskuuta 2013
TITI-NALLET - BEAR CAKE
Tämä Ti-Ti Nalle kakku matkasi viime viikonloppuna Turkuun pienen tytön synttärijuhliin. Kyseessä taitaa olla todellinen Ti-Ti Nalle -fani, koska myös aikaisemmin tekemäni Nalle-kakku ja Toinen Nalle-kakku menivät vuosi sitten samaan osoitteeseen. Tällä kertaa toiveena oli valkoinen kakku liilalla rusettikoristeella ja tietenkin nallet. Kakku on kananmunaton banaanikakku vaniljakreemi- ja vadelmatäytteellä.
tiistai 18. joulukuuta 2012
SUKLAALEVYKAKKU - CHOCOLATE BAR CAKE
Tämä kakku oli yksi kakkujen täyteisen viikonlopun projekteista. Kakku tilattiin yllätyslahjaksi urhealle nuorelle naiselle. Toiveena oli suklaalevyn näköinen kakku, jonka päällä on Pikku Myy. Idea suklaalevykakusta toimi yllättävän hyvin ja tätä kakkua olikin mielenkiintoista tehdä. Kakku on mehevä suklaakakku mokkakreemitäytteellä. Kuorrutteena käytin pääosin ihanaa suklaanmakuista kuorrutemassaa. Oli mahtavaa kuulla, että kakku oli ollut ulkonäön ja maun puolesta menestys. Sattumalta olin vielä onnistunut valitsemaan suklaalevyn kääreen väreiksi saajan lempivärit: violetin ja hopean. Pikku Myy pääsi kuulemma vitriiniin talteen, eikä siis päätynyt parempiin suihin, ainakaan vielä.
torstai 13. joulukuuta 2012
KEINUHEVONEN - ROCKING HORSE CAKE
Keinuhevosen englanninkielinen käännös todella rokkaa ja niin rokkaa tämä ristiäiskakkukin. Kakun koristelun idea syntyi yhdessä upean indiedays inspiration kollegabloggaajan kanssa. Käykää katsomassa ihanat sisustusideat ja etenkin kunnioitettava jouluintoilun taso Allidaalia -blogista. Järjestimme yhteisen kakkusuunnittelupalaverin jo useita kuukausia ennen ristiäisiä. Kakkuasioiden kanssa ei olekaan koskaan liian aikaista olla liikkeellä. Keräsin etukäteen valikoiman kuvia kakun koristeluideoista ja niiden pohjalta syntyi tämä yhdistelmä: keinuhevonen ja nappeja. Keinuhevonen oli varmaankin yksi haastavimmista koristeista, jonka olen tähän mennessä tehnyt. Otin kuitenkin haasteen innolla vastaan, koska keinuhevonen on koristeena näyttävä, eikä ole tullut montaakaan kertaa vastaan satoja kakkukirjoja ja blogeja selaillessa. Juhlien pääkakku on suklaakakku valkosuklaa-pätkismoussetäytteellä ja lisäksi tein toisen pienemmän porkkanakakun. Juhlien jälkeen sain sydäntä lämmittävän kiitosviestin, jossa juhlien kerrottiin onnistuneen loistavasti. Onnittelut vielä pienelle Leolle!
In English:
Rocking horse definitely rocks on a cake.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)