maanantai 25. helmikuuta 2013

PINK FLOWER CAKE


Lauantaina juhlittiin hyvän ystäväni synttäreitä tällaisella kakulla. Toiveena oli porkkanakakku tuorejuustotäytteellä (yllätys yllätys, ystäväni tilaavat nykyään poikkeuksetta tätä supermehevää herkkua) ja koristeluun sain vapaat kädet. Koitin kehitellä jotakin ystäväni tyyliin sopivaa koristelua ja jollakin säkällä onnistuin valitsemaan samat värit kuin kattauksessa: pinkkiä ja valkoista. Kukat tein karkkimassasta ja maalasin tomuväreillä.

Tänään tuli muuten ensimmäisen kerran tosissaan sellainen fiilis, että kevät on tulossa. Bussipysäkillä seisoskelu aamuvarhain liian lyhyiden yöunien jälkeen ei haitannut yhtään. Aamuinen auringonpaiste oli sellainen energiapläjäys, että parin harkkatyön lisäksi löysin tänään aikaa vihdoin laittaa tämän postauksenkin. Blogin päivityshitaudesta päätellen voisi varmaankin kuvitella, että kakkujen kanssa olisi ollut hiljaiseloa. Asia ei onneksi ole suinkaan niin, vaan jälleen yksi superkiva pikkuprojekti kakkuihin liittyen on väkerretty blogin tällä puolen. Tästä lisää keväämmällä!

Tämä kukkakakku onkin harvinaisen sopiva postaus näihin kevätfiiliksiin. Näin pinkkiä kuorrutetta en ole koskaan aikaisemmin käyttänyt. Mitäs olette mieltä, toimiiko? En tiedä miksi, mutta minulle tulee hieman ysärifiilis näistä kuvista (se ei kuitenkaan ollut tietoinen tavoite kuvaushetkellä). Jotenkin tämä kakku tai ehkä tuo pinkki väri huutaa vaivihkaa "Spice Girls" ja "vaaleanpunaiset hiusten latvat". Onneksi ysäri on pop.





keskiviikko 13. helmikuuta 2013

VALENTINE'S DAY CUPCAKES


Nämä mehevät kuppikakut sopivat ystävänpäivään loistavasti. Raikkaat vadelmat ovat kirpsakoita punaisia yllätyksiä kuppikakun sisällä ja unelman pehmeä valkosuklaavaahto sulaa suuhun. Nam, nämä kuppikakut ovat herrrrkullisia. Makeaa ystävänpäivää kaikille!

Vadelmakuppikakut valkosuklaakuorrutteella
12 kpl

3 dl jauhoja
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
150 g margariinia
3 kananmunaa
1 dl maitoa
4 dl vadelmia

Kuorrute:
2,5 dl vispikermaa
130 g valkosuklaata

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita keskenään sulatettu margariini, kananmunat ja maito. Lisää kuivat aineet nesteisiin ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Sekoita vadelmat taikinan sekaan. Jos käytät pakastevadelmia, lisää ne taikinaan jäisinä. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista kuppikakkuja uunin keskitasolla n. 15 minuutin ajan. Nosta kuppikakut ritilän päälle jäähtymään.

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa hieman jäähtynyt valkosuklaa kermavaahdon sekaan. Pursota kuorrute kuppikakkujen päälle tähtityllaa käyttäen. Koristele kuppikakut sydännonparelleilla ja värisokerilla.



maanantai 11. helmikuuta 2013

HEART SHAPED SUGAR CUBES



Lontoon reissulla näin Harrodsin tavaratalossa ystävänpäiväherkkujen seassa hauskoja sydämenmuotoisia värikkäitä sokeripaloja. Pakkohan niiden tekemistä oli kokeilla ja yllätyin, miten helppoa se olikaan! Taloussokeria, tilkka vettä ja pieni määrä elintarvikeväriä sekoitetaan kulhossa tasaiseksi massaksi. Sitten sokeri painellaan tiiviisti pieneen piparkakkumuottiin ja sokerisydän painetaan muotin läpi leivinpaperin päälle kovettumaan. Nämä sokeripalat ovat hauska yksityiskohta vaikkapa ystävänpäivän kahvipöytään ja sellofaanipussiin pakattuna nämä sopivat loistavasti ystävänpäivälahjaksi!



torstai 7. helmikuuta 2013

SRI LANKA ON FILM


Vietin tammikuussa pari viikkoa lomaillen ihanassa Sri Lankassa. Upeita rantoja, vuoristoa, teeviljelmiä, surffausta ja mieletöntä ruokaa. Tässä hieman esimakua matkatunnelmista videon muodossa. Kuvasin matkalla random pätkiä ilman ajatusta siitä, että kokoaisin materiaalista videon, mutta tulipahan tehtyä. Video kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa (vai miten se nyt menikään), joten toivottavasti tästä välittyy hieman paratiisin tunnelmaa.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...