maanantai 31. maaliskuuta 2014

ILTA-SANOMIEN PÄÄSIÄISLIITE - EASTER CAKES ON A MAGAZINE


Muutama viikko sitten Ilta-sanomien toimittaja ja valokuvaaja kävivät vierailemassa kotonani (nyt jo tosin entisessä sellaisessa) ja päivä vierähti hauskoissa kakkuaiheisissa tunnelmissa. Juttua varten oli etukäteen toivottu jotain pääsiäisaiheista hassuttelua, joten tein hempeitä ja söpöjä herkkuja keväisissä pastellisävyissä. Kahvinjuonnin, vaahtokarkkien syömisen ja kakunkoristelun lomassa tehtiin myös pieni haastattelu juttua varten.

Pupukoristeisen kakun sisältä löytyy nektariini-sitruuna curd ja valkosuklaarahkamoussea. Kerroskakku on taivaallisen mehevä suklaakakku espressotäytteellä. Lisäksi tein kaksi suklaamunaa valkosuklaasta. Inspiraation niihin sain Fabergen munista, joten koristeluissa ei todellakaan säästelty. Maalasin suklaamunat metallinhohtoisilla elintarvikesprayväreillä ja kiinnitin muniin pienen pieniä sokerikukkia ja sokerihelmiä. Pääsiäisliitteen lopusta löytyvät reseptit kaikkiin leivonnaisiin ja lehti on kyllä muutenkin kiva pääsiäispläjäys täynnä ideoita!

In English

I made a couple of cakes and white chocolate easter eggs for an article on a magazine. The spring is finally here!







maanantai 24. maaliskuuta 2014

JEWELLERY CAKE - KORUKAKKU


Hi everyone,
I just wanted to tell you that…
this cake loves jewellery!
Especially handmade edible diamonds.

I wish you all a very glamorous Monday!




tiistai 18. maaliskuuta 2014

SPRING THEMED CUPCAKES - KEVÄISET KUPPIKAKUT



Tässä muutama pikaisesti kännykkäkameralla otettu kuva viime lauantain kakunkoristelunäytöksestä, jossa koristelin muun muuassa kuppikakkuja. Teemana olivat keväiset leivonnaiset, joten tein kuppikakkujen päälle pääosin kukka-aiheisia pursotuksia ja sokerimassakoristeita.
Iloista kevään alkua kaikille!

In English:

A couple of mobile phone camera pictures from my cake decoration show last Saturday. I did some different kinds of flower pipings and some sugar paste flowers on cupcakes.
Happy spring days to everyone!




perjantai 14. maaliskuuta 2014

ENNAKKOTILAA KIRJA! - MY FIRST BOOK!



Tässä se nyt on. Pian julkaistavan kirjani kansi! Tämä niin uskomattoman jännittävää aikaa. En malta odottaa, että kirja tulee painosta!

Jo kansikuvasta voi päätellä, että kyseessä ei ole ihan perinteinen leivontakirja. Lähdimme tekemään rohkeasti uudenlaista kirjaa niin ulkoasun kuin sisällön osalta. Ulkoasu on blogin tyyliin retrohenkinen ja värikäs. Täynnä leipomisen iloa! Kirjan kuvauksissa pistettiin kaikki luovuus peliin ja kuppikakkuja tarjoillaan omenakasan päältä ja välillä kakunkoristeita lentää ilmassakin. Sitten siirrytäänkin herkkiin helmikoristeltuihin hääpöydän tarjottaviin. Blogin tapaan mennään siis sujuvasti tunnelmasta ja tekniikasta toiseen.

Kuvauksia varten rakennettiin kokonaisia jälkiruokapöytiä kaikkine herkkuineen. Mukana on kakkujen lisäksi kuppikakkuja, macaron -leivoksia ja marenkeja. Tarjottavaa löytyy ihan jokaiseen juhlaan ja vuodenaikaan Baby showereista Halloweeniin ja kevään juhlista trendikkäisiin jouluherkkuihin.

Kuten kirjan nimi kertoo, kirjassa paljastetaan paljon helppoja niksejä, jotka onnistuvat kotikeittiössä. Kirjasta löytyy leivottavaa ja uusia ideoita ihan jokaiselle, aloittelevasta kotileipurista intohimoiseen kakkutaiteilijaan asti.

Minulle rakennettiin oma pieni suloinen verkkokauppa, josta kirjan voi ennakkotilata jo nyt ja tietenkin ennakkotilaajan tarjoushintaan 26,90 € (norm. 34 €) ja ilman postikuluja! Ennakkotilaamalla kirjan varmistat, että kirja lähetetään sinulle heti kun se tulee huhtikuussa painosta ulos!

Toivon kaikesta sydämestäni, että teillä on yhtä hauskoja ja herkullisia hetkiä kirjan parissa kuin minulla oli tehdessäni sitä!

Ja vielä suuren suuri kiitos ja kumarrus jokaiselle tämän blogin lukijalle. Te teitte kannustuksellanne kirjahaaveestani totta! <3


torstai 13. maaliskuuta 2014

KEVÄINEN KUKKAOHJE - SPRING FLOWER TUTORIAL



Nämä päivänkakkaramaiset sokerimassakukat sopivat täydellisesti koristamaan keväistä kakkua tai kuppikakkuja. Kukat ovat helppoja tehdä auringonkukkamuotin avulla. Eikun askartelemaan keväisiä kukkia!

ps. Decanterin verkkokaupassa  on kiva tarjous blogin lukijoille! Maaliskuun loppuun asti kaikista La Dolcetterian koristeluvälineistä saa 15 % alennusta, kun tilaukseen lisää alennuskoodin paintedbycakes




Kauli valkoista sokerimassaa ohueksi levyksi ja ota päivänkakkaramuotilla kuvioita massasta.



Kieritä cocktailtikkua terälehtien keskellä kevyesti painaen, jotta terälehdet kaareutuvat hieman.



Muotoile foliosta kuppi ja nosta kaksi kukkakuviota päällekäin kuppiin kuivumaan. Voit sivellä hieman vettä keskustaan kuvioiden kiinnittämiseksi päällekäin.



Pyörittele keltaisesta sokerimassasta pieniä palloja. Paina niihin ristikkokuvio pienellä siivilällä.



Sivele hieman vettä kukan keskustaan ja aseta keltainen keskustaosa paikalleen. Jätä kukat kuivumaan yön yli. Irrota ne sitten varovasti foliokupeista. Voit halutessasi lisätä hieman oranssia ja keltaista tomuväriä vielä kukkien keskustaan.




Yhteistyössä: La Dolcetteria

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...