tiistai 27. toukokuuta 2014

KUKKAKAUPAN KAKUT - CAKES FOR A FLORIST


Nämä lähes samanlaiset kakut tein Nina Flora -kukkakaupan 20 -vuotis juhlaan. Näitä olikin oikein ilo tehdä, koska Nina Flora oli yksi Kakkutaidetta kotikeittiössä -kirjan yhteistyökumppaneista. Kaikki kirjassa vilahtelevat upeat kukka-asetelmat ovat Nina Florasta ja heiltä todellakin saa persoonallisia tilaustyönä tehtyjä asetelmia juhlaan kuin juhlaan. Muita yhteistyökumppaneita kirjassa olivat Marjamäen Pajutila sekä Something Old, joista sain lainaksi kasapäin ihania astioita ja kuvausrekvisiittaa. Esitänkin tässä nöyrimmän kiitokseni kaikille kirjan yhteistyökumppaneille!

Blogissa on ollut taas hetken hiljaista, koska olin jälleen viime viikon Lontoossa. Ah, mikä mahdollisuuksien kaupunki se onkaan! Reissusta tulettekin kuulemaan lisää vielä!

Mutta mennään vielä takaisin kakkuihin, eli kuorrutteen sisältä löytyy vaaleat kakkupohjat ja sekamarjamoussea. Kakkuun toivottiin jotakin pinkkiä ja mikä olisikaa sopivampi koristelu kukkakaupan kakkuihin kuin kukat. Tein kaksi eri versiota koristeluista ja toisessa kakussa on kukkien lisäksi kultaisia syötäviä helmiä. Kukat tein sokerimassata ja maalasin tomuväreillä.

In English

It's been quiet on the blog again because I spent the last week in London, again. What a city full of opportunities! You will be hearing more about my fantastic trip later.

I made these cakes for a 20th anniversary of a flower shop that was a partner in making my first book. They made beautiful flower arrangements for the photographs in the book and I thought it would make perfect sense to decorate their cakes with edible flowers. I made the flowers from sugar paste and painted them with dust colors. The cakes are vanilla cakes with mixed berry mousse. Yummy!




torstai 15. toukokuuta 2014

VERIGREIPPIPIKKULEIVÄT - PINK GRAPEFRUIT COOKIES


Nämä pikkuleivät yllättävät positiivisesti. Verigreippi kuulostaa ehkä erikoiselta valinnalta pikkuleivän mauksi, mutta lopputulos on yllättävän herkullinen. Näissä pikkuleivissä on juuri sopivasti kirpeyttä ja makeutta. Voit käyttää pikkuleipiin halutessasi muitakin sitrushedelmiä, esimerkiksi appelsiiniä, sitruunaa tai limeä. Nämä pikkuleivät sopivat erinomaisesti  tarjottavaksi kevään juhlissa. Näyttävät kukkakoristeetkin syntyvät helposti ja koristeet on kätevä tehdä etukäteen valmiiksi jo vaikka muutama viikko ennen juhlia.

Resepti on julkaistu aikaisemmin Kotiblogit -lehdessä ja MTV:n nettisivuilla, mutta blogissa sitä ei ole tainnut vielä olla, joten olikin korkea aika lisätä resepti myös tänne!

Pikkuleivät
100g voita huoneenlämpöisenä
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
1 dl sokeria
1 kananmunan keltuainen
2 tl verigreipin kuoriraastetta
1 rkl vastapuristettua verigreipin mehua

Täyte
100 g voita huoneenlämpöisenä
3 dl tomusokeria
2 tl verigreipin kuoriraastetta
1,5 rkl vastapuristettua verigreipin mehua
punaista elintarvikeväriä

Koristelu
Valkosuklaata

Sokerimassakukat
Vaaleanpunaista sokerimassaa
Pari palaa tummaa suklaata


Kukkakoristeet

Ota pienellä kukkamuotilla kuvioita sokerimassasta. Ohenna kukkien terälehtiä pallotyökalulla vaahtomuovialustan päällä. Muotoile foliosta pieniä kuppeja kukille ja siirrä kukat kuivumaan kuppeihin. Anna kukkien kovettua yön yli ja irrota kukat foliosta. Laita kukkien keskustoihin pienet pisarat sulatettua tummaa suklaata


Pikkuleivät

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Raasta verigreipin kuori ja purista mehu. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola.

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää kananmunan keltuainen voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet vuorotellen mehun ja kuoriraasteen kanssa. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Jauhota työalusta kevyesti ja kauli taikina levyksi. Ota pikkuleipämuotilla kuvioita ja nosta pikkuleivät uunipellille leivinpaperin päälle. Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla noin 8 minuuttia tai kunnes pikkuleivät ovat saaneet aavistuksen verran väriä alareunaan. Siirrä pikkuleivät heti jäähtymään ritilän päälle.

Tee täyte vatkaamalla keskenään voi, tomusokeri, mehu ja elintarvikeväri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuoriraaste nuolijalla käännellen täytteeseen. Pursota tai lusikoi täyte pikkuleiville ja paina toinen pikkuleipä päälle. Laita pikkuleivät hetkeksi jääkaappiin, jotta täyte jähmettyy hieman.

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kaada sulanut suklaa pakastepussiin ja leikkaa pussin kulmaan aivan pieni reikä. Asettele pikkuleivät leivinpaperin päälle ja pursota suklaaraidat pikkuleipien päälle liikuttamalla pussia nopeasti edestakaisin pikkuleipien päällä.

Kiinnitä lopuksi valkosuklaalla sokerimassakukat pikkuleipien keskelle.






maanantai 12. toukokuuta 2014

SYDÄNKAKKU - HEART CAKE


Apua, joku pudotti sydämen kakun päälle!

Sydänkakku nimenä tuo yleensä mieleen jotakin romanttista ja herkkää. Tällä kertaa sydänkoristelussa lähdettiin kuitenkin aivan eri linjoille ja tilaaja halusi kakun päälle oikean näköisen sydämen. Siis elimen nimeltä sydän. Ja vieläpä ihmisen sellaisen. Halloweenin aikaan tällainen kakku olisi teemaltaan hyvin looginen. Kakku tilattiin kuitenkin vain muutama viikko sitten keskellä kevättä, joten nyt saakin miettiä hyviä arvauksia, minkälaisessa juhlassa voitaisiin haluta tarjoilla tällaista kakkua? Vastaus kuuluu, että jos haluat olla in ja hip, niin ihan missä tahansa tilaisuudessa. Melkoinen väite, eikö totta? Seuraavaksi kerronkin miksi.

Sen jälkeen kun aivot- ja sydänteemaisia valkoisia kerroskakkuja tarjoiltiin Lontoon muotiviikoilla, oli niiden suosio taattu. Koko buumin takana on Lontoolainen graafisesta suunnittelijasta leipuriksi siirtynyt Lily Vanilli, jonka kakkukaupasta kerroinkin aikaisemmassa Lontoon reissu -postauksessani. Lilyn kakut ovat säännöllisesti niin Voguen kuin Style -lehdenkin sivuilla ja Sunday Times Style on vaatimattomasti kuvannut Lilya näin: " It's thanks to artisans such as Lily Vanilli that baking has never been so hip".

Hauska sattuma tekemäni kakun kohdalla oli, että olen seurannut Lilyn työtä pitkään ja aivan sattumalta asiakas tilasi tällaisen kakun tietämättä tilaavansa yhden maailman cooleimmista kakkuilmiöistä. Olin lievästi sanottuna innoissani asiakkaan koristelutoiveesta.

Kehittelin omanlaisen version aiheen puitteissa ja hääkakkumainen kerroskakku sai koristeekseen sokerimassasta tehtyä pitsikuviointia. Sydänkoristeen muotoilin karkkimassasta ja maalasin tomuväreillä ennen punaiseksi värjätyn siirapin lisäämistä. Tämän kakun tekeminen oli kyllä hauskaa ja pääsin kokeilemaan monia uusia tekniikoita. Taisin nauraa ääneen yksikseni kun aloin valuttaa siirappia sydämen päälle. Koristelussa on jotain niin ristiriitaista!

Vaikka kakku näyttääkin hurjalta, on se herkkua sisältä. Kuorrutteen alta löytyy sitruunamoussea, mansikkamoussea ja vaniljainen kakkupohja. Innolla levitän siis Lilyn ilosanomaa karmaisevista kakuista, jotka maistuvat taivaalliselta!

Niin ja ne juhlat, joihin tämä kakku tilattiin. Nehän olivat tietenkin lääkärin valmistujaiset.

In English

Someone dropped a heart on a cake!

This isn't the kind of cake you would expect to see under a Heart Cake -title. Usually you will find something really cute and romantic but this time one of my clients wanted to order a cake with a decoration that looks like an actual human heart. It makes you wonder why does someone want to order a cake like this during spring? Whatever the reason is, if you want to be hip and cool this is the way to go. Brave words don't you think? Well, let me explain.

Ever since Lily Vanilli's brain and heart themed white tiered cakes were served at London fashion week their success has been unstoppable. Lily's cakes have been featured for example in Vogue and Style magazines multiple times and Sunday Times Style wrote "It's thanks to artisans such as Lili Vanilli that baking has never been so hip".

I've been a fan of Lili's work for a long time so I was very excited when a client wanted to order this kind of cake without knowing that she was ordering one of the coolest things in the cake scene at the moment. So I designed my own version of the famous heart cake. I had such a great time making all the decorations and I got to try a lot of new techniques. The decorations are made of fondant and the "blood" is colored syrup. Even tough the cake looks quite creepy it is delicious inside. Under the fondant there is a vanilla cake with strawberry mousse and lemon mousse.

Oh,  and the party where this cake was ordered. It was of course a graduation party for a doctor.




sunnuntai 4. toukokuuta 2014

ARTIST THEMED MAGAZINE ARTICLE AND A TIME LAPSE VIDEO


Katse -magazine is making a series of articles about different kinds of artists. A tattoo artist, a dance artist and a visual artist have been featured earlier in the magazine. Now it was my turn to tell about my work and let two cameras shoot my typical day at my studio (which is obviously my kitchen). The video was shot many weeks ago so actually my studio has already moved to another location. But anyway, you can see in the video how I made a decoration for this art deco inspired cake.

The cake is a lemon cake with cream cheese filling and colored buttercream icing. I made the fan decoration with rice paper that I colored with edible spray paint. The flowers are made of sugar paste.

The article and the time lapse video can be seen here:

http://katse.uta.fi/content/emma-iivanainen-kakkutaiteilija-0




Suomeksi

Katse -lehti tekee juttusarjaa erilaisista taiteilijoista. Aikaisemmin jutuissa on esitelty tatutointitaiteilija, tanssitaiteilija ja kuvataiteilija. Nyt oli minun vuoroni kertoa työstäni ja antaa kahden kameran kuvata yhden päivän ajan työskentelyäni. Videon kuvauksesta on jo monta viikkoa aikaa, joten keittiökin on jo ehtinyt vaihtua toiseksi, mutta joka tapauksessa videolta näkee, miten koristelin tämän art deco vaikutteisen kakun.

Kakku on sitruunakakku tuorejuustotäytteellä ja kuorrutteena on värjättyä sokerikreemiä. Tein kuorruteeseen ensin liukuvärjäyksen ja sitten pistekuvioinnin roiskimalla mustaa pastaväriä pensselillä kakun pintaan. Viuhkan tein värjäämällä riisipaperista leikattuja paloja elintarvikesprayvärillä. Kukat muotoilin sokerimassasta ja maalasin tomuväreillä.

Juttu ja video löytyvät täältä: http://katse.uta.fi/content/emma-iivanainen-kakkutaiteilija-0






perjantai 2. toukokuuta 2014

KAKKUSEIKKAILUJA LONTOOSSA - LONDON CAKE STUFF


Palasin hiljattain Lontoon kakkuseikkailulta ja tässä postauksessa tulee hyvin pieni pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea reissun aikana näin ja koin. Valokuvia kakuista ja leivoksista ja kaikesta niihin liittyvästä tuli otettua sadoittain, joten tässä tosiaan aivan murto-osa siitä kaikesta komeudesta. Lontoosta todellakin löytyy kaikkea ja paljon. Yritän olla lyhyt ja ytimekäs, vaikkakin reissusta saisi enemmän kuin kymmenen ylipitkää postausta kasaan. Jos jokin aihe jää askarruttamaan tai kiinnostamaan enemmän, niin laittakaa kysymyksiä kommenttiboksiin ja kerron mielelläni lisää!


Aloitetaan kaikkein isoimmasta jutusta, eli Cake International -messuista. Messut ovat yhdet maailman suurimmista kakkumessuista ja paikalla olivat edustettuna lähes kaikki tarvikevalmistajat ja kakkutaiteilijat sekä messuilla järjestetyssä kakkukilpailussa oli kevyet yli 700 kakkua tuomareiden arvosteltavana. Postauksen ensimmäisessä kuvassa on voikreemistä pursotettuja kukkia ja kakun pintakuviointia kahden nuoren kakkutaiteilijan ständiltä. Heidän omaperäinen tekniikkansa olikin mielestäni yksi siisteimmistä jutuista messuilla. Yllä olevassa kuvassa on esimerkki hääkakkukilpailun kilpailukakusta ja alapuolella olevassa kuvassa taasen esimerkki muotokakkusarjasta. Esiintyjistä odotin eniten Mich Turneria, joka Suomessa tunnetaan varmaankin parhaiten Britannian paras leipomo -ohjelman tuomarina. Minulla on ollut hänen kirjojaan hyllyssä vuosikaudet, joten olihan se nyt huippua nähdä Mich leipomassa kuuluisaa porkkanakakkuaan ihan livenä. Vaikka näistä satunnaisesti räpsityistä kuvista se ei oikein välitykään, niin kirjasin muistiin kolme selkeää trendiä kakuissa tällä hetkellä: liukuvärit, pitsikoristelut ja voikreemipursotukset.



Sitten siirrytää hieman pahamaineiseen Itä-Lontooseen, jossa majoituin koko reissun ajan. Itä-Lontoo oli itsestäänselvä kohde ja tiedättekö miksi? Siksi, että kaiken postikoodijengien kahinoinnin ohessa se on oikea taiteen ja luovuuden keskittymä. Taiteilijat ja supercooleissa vaatteissaan sunnuntaimarketeilla näyttäytyvät hipsterit ovat tehokkaasti valloittaneet alueen, joka sitä myötä on kovassa nousussa niin maineensa kuin hintojenkin osalta. Käsittämättömän hieno katutaide koristaa hieman ränsistyneitä kujia. Lontoosta löytyy sellaisia katutaiteen "pikkutekijöitä", kuten esimerkiksi Banksy, jonka eräästä maalauksesta on maksettu huutokaupassa yli 260 000 euroa ja asiakaslistalta löytyvät mm Christina Aguilera, Angelica Jolie ja Brad Pitt. Kyse ei siis ole mistään käpäisestä seinien töhrimisestä, vaan ympäri kaupunkia saattaa löytyä aivan huikeita  ja koskettavia teoksia. Tämä uusi maalaus ilmestyi Brick Lanelle reissuni aikana. Taidegallerioiden ahkeran koluamisen perusteella pinnalla ovat pop-taide, neonvärit ja glitteri. Tuntuu hassulta, että juuri kun tämä kaikki on noin in, niin kyseisen taidegenren luojan Andy Warholin näyttely on Suomessa Tampereella. Olemme siis hyvin onnekkaita, joten jokainen joka ei ole näyttelyä vielä nähnyt, niin kipin kapin katsomaan!



Itä-Lontoossa tapahtuu joka päivä jotakin pop up -meininkiä. Oli se sitten vaatekauppa, kahvila, baari tai taidegalleria. Bongasin kaikesta tapahtumien kirjosta taidegallerian, jossa oli poikkeuksellisesti yhden päivän ajan kakkutaidenäyttely. Tapahtuman nimi oli Bank of Baking ja siellä oli todellakin kaikenlaista rahaan liittyvää syötävässä muodossa. Ja mikä huikeinta, teoksia sai maistella suoraan näyttelystä! Näyttelyn taso teknisesti ei ollut aivan huipputasoa, mutta pääsin tapaamaan tilaisuudessa erään paikallisen kakkukirjailijan, jonka kanssa olemme pitäneet jälkeenpäinkin yhteyttä, joten tämä tapahtuma oli peräti reissun parasta antia.


Lontoossa järjestettiin sopivasti samaan aikaan myös suklaafestivaalit, joissa oli näytillä ja maisteltavana kaikkea mahdollista suklaista. Todellinen suklaa-addiktin taivas. Esillä oli suklaaveistoksia, konvehteja, uskomattomat valikoimat erilaisia brownieita ja löytyipä messuhallista vielä suklaa spakin. Parhaat valokuvat onnistuin tietysti saamaan aivan muusta kuin suklaasta. Tämän ranskalaistyylisen kojun valikoima oli oi niin herkullisen näköinen.




Aivan pakollinen vierailukohde reissulla oli Hummingbird bakery, joita tuli reissun aikana vastaan ainakin kolme. Maistiaistestinä otin mukaan leipomosta red velvet kuppikakun ja porkkanakuppikakun. Kaikesta brittileipomusten epäilyttävyydestä huolimatta tämä oli erittäin positiivinen yllätys. Kuppikakut maistuivat aivan ihanalta viimeistä murua myöten.


Kuppikakuista puheen ollen, olisin halunnut jäädä asumaan Oxford Streetin Top Shopin liikkeeseen. Siellä on nimittäin kaikki, mitä nainen tarvitsee. Supertrendikkäitä vaatteita ja kaiken sen ihanuuden keskellä Lola's Cupcake:n kuppikakkukoju.



Tällaisena macaron-friikkinä hypin melkein innostuksesta, kun pääsin vihdoin maistelemaan maailman kuulun ranskalaisen Laduree -leipomon macaron -leivoksia. Ja ne todellakin olivat fantastisen suussasulavia ja täynnä makua! Melkein jokaista makuvaihtoehtoa tuli maistettua ja suosikeiksi nousivat red berries ja salted caramel.


Lily Vanillin kakkukauppaa olen seurannut jo pitkään Instagramissa. Kyseinen leipomo on cooleus -asteella huipulla Lontoossa ja heidän leipomuksiaan on nähty mm muotinäytöksissä. Pelkästään sunnuntaisin asiakkaille avoinna oleva leipomokahvila ei ulkoasullaan turhaan koreile, vaan tunnelma oli lyhyesti sanottuna hippimäinen. Söin yhden parhaista brownieista ikinä, joten todellakin vierailemisen arvoinen paikka.



Erilaisia leivoksia ja kakkuja myyviä kojuja löytyy Lontoosta vähintään yhtä paljon kuin torimarketteja, joita tuntuu olevan joka nurkan takana. Camdenissa tuli vastaan tällainen katu-uskottava herkkukoju, jonka valikoimassa oli valtavan kokoisia "pikku" leipiä ja fudgeja, jotka keiteltiin paikan päällä.




Harrodsin kakkutiskit olivat yhtä ällistyttävät kuin viimeksikin. Pääsiäisaiheisista kuppikakuista tuli napattua kuva tungoksen keskellä.


Notting Hillissä maistelin vohveleita, joiden lisukkeissa ei säästelty.



Tässä pieni katsaus siis Lontoon herkkumaailmaan. Lontoosta löytyy niin uskomattoman paljon kaikkea ja niin erilaisia juttuja, että tekeminen siellä ei ainakaan lopu kesken. Onneksi lähden muutaman viikon päästä takaisin kakkuasioiden merkeissä ja instagramin puolella voi jälleen seurailla reaaliajassa reissun tapahtumia nimimerkillä @paintedbycakes.

Makeaa viikonloppua kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...