sunnuntai 11. marraskuuta 2012

ISÄNPÄIVÄKAKKU - FATHER'S DAY CAKE


Tein isälleni isänpäivälahjaksi moussekakun ja pitkästä aikaa tein koristeet suklaasta. Kyseessä on valkosuklaa-pätkiskakku, joka on oikeaa herkkua. Valkosuklaamousse on samettisen pehmeää ja Pätkisrouhe tuo herkullisia minttusuklaisia sattumia rakenteeseen. Domino-kekseistä tehdystä pohjasta 3-vuotias kummityttöni sanoi, että pohja oli kuin suklaata ja pyysi saada kakkua toisen palan.

Kakun ohjeen löydät täältä. Pienenä muutoksena ohjeeseen laitoin Pätkiksiä tällä kertaa koko pussillisen eli 140g ja sekoitin rouheen moussen sekaan ennen kuin kaadoin moussen vuokaan hyytymään. Jos haluat kakun nopeasti valmiiksi, hyydytä se jääkaapin sijasta pakastimessa. Kakku hyytyy tällöin jo parissa kymmenessä minuutissa.

Suklaakoristeet tein kuorrutesuklaasta, jota ei tarvitse temperoida ja se kovettuu huoneenlämmössäkin nopeasti. Voit käyttää koristeisiin hyvin myös taloussuklaata. Sulata suklaa ja laita se pakastepussiin. Tee pussin kulmaan pieni reikä ja pursota suklaakuvioita leivinpaperille. Jos haluat tehdä useita samanlaisia koristeita, piirrä tavalliselle paperille mallikuva koristeesta. Laita leivinpaperi mallikuvan päälle ja pursota suklaa mallin mukaisesti. Anna koristeiden kovettua huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Jos haluat koristeetkin nopeasti valmiiksi, voit laittaa ne myös hetkeksi pakastimeen. Asettele valmiit koristeet hyytyneen kakun päälle.

Hyvää isänpäivää kaikille!

In English:

I made this cake for my father as a father's day gift. The cake is a white chocolate cheesecake with mint chocolate truffles. You can find the recipe here. This time I used 140g of truffles and mixed them with the white chocolate mousse. Happy father's day!

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...