tiistai 5. elokuuta 2014

KIRSIKKATARTALETIT - CHERRY TARTALETS


Tein nämä tartaletit hieman tavallista suurempiin vuokiin, halkaisijaltaan noin 11 cm, mutta nämä voi tehdä joko pienempiin vuokiin tai sitten yhteen isoon normaalikokoiseen piirakkavuokaan. Piiraan päälle voi asetella kirsikoita tai mitä tahansa muita marjoja tai hedelmiä. Täyte on itsessään melko täyteläistä, joten marjoja tai hedelmiä saa olla täytteen päällä runsaasti.

Pohja
25 cm kokoiseen vuokaan tai useampaan pieneen vuokaan

1,5 dl tomusokeria
ripaus suolaa
4 dl vehnäjauhoja
100 g voita
2 kananmunan keltuaista
2 rkl kylmää vettä

Sekoita sokeri, suola ja jauhot.
Nypi seos kylmään voihin, kunnes syntyy murumainen seos.
Lisää keltuaiset ja vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Vaivaa mahdollisimman vähän.
Anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään tunti.
Viipaloi taikina ja asettele palat voideltuun vuokaan. Painele tasaiseksi.
Laita pohja tunniksi pakastimeen tai vaihtoehtoisesti rypistä pala leivinpaperia ja asettele se vuoan sisälle. Kaada päälle paistokuulia tai keittämätöntä riisiä. Tämä estää piiraan reunojen valumisen.
Paista pohjaa 180 asteisessa uunissa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Jos käytät paistokuulia, ota ne pois 10 minuutin jälkeen ja paista vielä 5 minuuttia.

Ranskankermatäyte

300 g ranskankermaa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria
4 dl vispikermaa

Marjoja tai hedelmiä
Tomusokeria

Sekoita keskenään ranskankerma, vaniljasokeri ja tomusokeri. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja kääntele se varovasti nuolijalla ranskankermaseoksen joukkoon. Siirrä täyte pursotinpussiin ja pursota jäähtyneen pohjan päälle. Asettele täytteen päälle runsaasti marjoja tai hedelmiä. Sihtaa lopuksi päälle hieman tomusokeria.


In English

I used quite large tartlet pans, about 11 cm diameter, but you can use smaller pans or a one large pan for this. You can use any berries of fruits you like!

3/4 cup icing sugar
a pinch of salt
1 3/4 cup flour
100 g butter
2 egg yolks
2 tbsp cold water

Mix sugar, salt and flour. Add cold butter and mix until combined. Add egg yolks and cold water and mix carefully until just combined. Refrigerate the dough for an hour. Slice the dough and press the pieces on the base and sides of the pan. Freeze for a one hour and bake in the middle of oven in 350 degrees F (175 degrees C) for about 15 minutes until golden brown.

Filling:
300 g creme fraiche
2 tsp vanilla sugar or a pinch of vanilla powder
2 rkl icing sugar
1 3/4 cup whipping cream

Berries or fruits

Icing sugar

Mix together creme fraiche, vanilla sugar and icing sugar. Whip cream until stiff peaks are about to form. Carefully fold the whipped cream into the creme fraiche mixture. Transfer the filling into a piping bag and pipe the filling on a cooled tartlet. Add a lot of fresh berries or fruits and finish the decoration with icing sugar.




11 kommenttia:

  1. Oi tätä täytyy koittaa! Kirsikat on niiin hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania ja niin ihanan näköisiäkin vielä :)

      Poista
  2. Mitenkäs, jos tekee tämän perusvuokaan (onko ne 25cm ehkä..), tuplaanko ainekset sekä pohjan että täytteen osalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä ohjeella tulee sopiva 25 cm vuokaan. Lisäsin tarkennuksen vielä ohjeeseenkin :)

      Poista
    2. Kiva :) Niin sen olin ymmärtävinänikin, mutta varmuudeksi tarkistin. Kirsikat odottelee jo jääkaapissa :9

      Poista
  3. I agree with you. This post is truly inspiring. I like your post and everything you share with us is current and very informative, I want to bookmark the page so I can return here from you that you have done a fantastic job.

    VastaaPoista
  4. At Autocarbazar you can get the best-used cars at very affordable price. To see a complete list of used cars. Just visit www.autocarbazar.com

    Used Cars in Karol Bagh

    VastaaPoista

Thank you for your comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...