keskiviikko 19. syyskuuta 2012

FINDING DESSERTS IN TUNISIA



Kuten osasin jo ennen matkaa odottaa, herkullisten jälkiruokien löytäminen Tunisiassa ei ollut aivan yksinkertaista. Jälkiruokia oli keskimäärin ravintoloiden ja kahviloiden listoilla hyvin vähän. Jos ravintolan listalta löytyi jälkiruokia, niitä ei yleensä ollut juuri sillä hetkellä saatavilla. Jos jotenkin onnistuit tilaamaan jälkiruoan, et todennäköisesti saanut sitä mitä tilasit. Ystäväni tilasi esimerkiksi kuvassa näkyvän jäätelöannoksen eräässä ravintolassa. Ystäväni kysyi tilatessaan, minkä makuisia jäätelöitä annokseen tulee ja tarjoilija vastasi: vanilja-, suklaa- ja pistaasijäätelöä. Jäätelöannoksessa ei ollut yhtäkään näistä makuvaihtoehdoista ja päädyimme lopulta arvailemaan, mitä makuja nämä väriaineella kyllästetyt jäätelöt yrittivät jäljitellä.




Seuraavassa kahvilassa päätin kokeilla jotakin paikallista kakkua. Sehän oli selvää, että kakkuja oli päästävä maistelemaan. Ainoa kakku, joka kahvilassa oli tilattavissa oli mantelikakku. Pelkästään esillepano oli jo huvittava. Tämä kuivakakku (huom korostettuna "kuiva") tarjoiltiin siten, että haarukka oli kakkupalassa pystyssä. Vaikka kakkupalan tilaaminen olikin aikamoinen virhearvio, sai ystäväni ihan kelvollisen jäätelöannoksen tällä kertaa.





Alkuvaikeuksista huolimatta löysimme lopulta ihan hyviäkin jälkiruokia Suossen kaupungista. Ranskalaisista ravintoloista sai aivan ihania cr êpesejä ja croissanteja. Etenkin suklaatäytteiset croissantit olivat todella herkullisia. Soussessa sai muutamissa hieman paikallista keskitasoa kalliimmissa ravintoloissa hyvää crème brûléeta, tiramisua, suklaafondantia ja sorbetteja. Hyviä ravintoloita olivat esimerkiksi Les 3 Dauphins, La Fiesta ja Restaurant Bonapart.



Ranskalaisista kahviloista sai hyviä cappuccinoja ja niitä tulikin juotua joka päivä. Cappuccinot olivat kaiken lisäksi mukavan edullisia (n. 1€).




Parhaita jälkiruokia, mitä viikon mittaisen pikavisiitin aikana tuli vastaan olivat kuitenkin paikalliset taatelit ja karamellisoidut pähkinät. Karamellisoituja pähkinöitä sai ostettua katukojuista juuri paistettuina ja tuoksu oli huumaava. Jälleen kerran less is more.

In English:

It was quite difficult to find delicious desserts in Tunisia but after a couple of mistakes we found the right restaurants. Chocolate croissants were amazing but caramelized peanuts were my favorite in the end. Less is more, as always.




4 kommenttia:

  1. Apua mitä ihania herkkuja! NAM :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunisiassa yhdistyi kyllä kivasti Afrikan ja Ranskan herkut, nam :)

      Poista
  2. Ite olin myös Soussessa viime keväänä, alle viikon joten en ehtinyt kokeilemaan puoliakaan ruoista ja jutuista mitä oisin halunnut mutta ite törmäsin joka paikassa Lebanese nimiseen jälkkäriin, joka oli super ihanaa ja kosteaa taatelikakkua jossa oli jonkinlainen murotaikinapohja. Niitä oli kahviloissa, kojuissa, ravintoloissa ja ihan ruokakaupan tuoretiskilläkin :) jännä ettet siihen törmännyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se onkin kummalista, koska matkaopaskirjojenkin perusteella odotin juuri tätä taatelikakkua. En tiedä oliko kyse siitä, että matkustussesonki oli loppuvaiheilla vai mistä, mutta lähes jokaisesta ravintolasta olivat jälkiruoat loppu. Listoilla oli siis vaikka mitä, mutta juuri mitään ei voinut tilata... Kummallista. Mutta ensi kerralla täytyy etenkin Soussesta etsiä tätä herkkua tarkemmin. Kiitos kommentistasi! :) Ja kuvauksestasi päätellen tämä taatelikakku tosiaan on kokeilemisen arvoinen :) Mukavaa syksyä!

      Poista

Thank you for your comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...