Blogissa on ollut jo viikkoja laittoman hiljaista. Olen ajatellut, että te lukijat, siis te, joiden ansiosta elän tällä hetkellä unelmaani, todellakin ansaitsette selityksen miksi. Tässä se tulee.
Aion kertoa millaista on tehdä kakkukirjaa. Tai ainakin millaista se on ollut omalla kohdallani. Yritän olla avoin siitä, minkälainen prosessi todellisuudessa on, jotta voitte ymmärtää, miten ihmeessä bloggaajalta ei löydy viikkokausiin yhtäkään hetkeä istahtaa alas ja kirjoittaa postaus.
Koko kirjaprojekti lähti liikkeelle hyvin nopeasti. Ennen kuin ehdin edes oikein tajuta, mitä on tapahtumassa, kirjalla oli jo nimi, demokansi ja sisältökuvaus. Lähes samantien teos meni ennakkomyytäväksi moniin kirjakauppoihin. Kaikki tämä tapahtui silloin kun näyttelyn tekeminen Suomen kädentaidot -messuille oli aivan viime metreillä. Heti messujen jälkeen alkoikin loputon reseptien suunnittelu ja testaaminen.
Oletteko koskaan viettäneet kaikkia joulun pyhiä leipoen macaron -leivoksia vielä 05:00 aamuyöstä? Minä olen. Itseasiassa siinä vaiheessa ajattelin että jes, minullahan on kaksi tuntia vielä aikaa nukkua, ennen kuin aloitetaan 10 tunnin kuvauspäivä ammattivalokuvaajan kanssa. Työpäivien venymiseen on selkeä syy. Kerralla kuvataan paljon leivonnaisia ja kaikkien niiden tulee olla tuoreita. Ja tunnetusti kakkujahan ei ihan nopeasti tehdä. Tällainen työskentely kuitenkin sopii minulle. Olen aina pystynyt olemaan tehokas mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Silloin kun vielä piirsin ja maalasin enemmän, tein sitä lähes aina yötä myöten. Yksinkertaisesti siksi, että en edes malttanut mennä nukkumaan. Kun inspiraatio iskee, siitä otetaan kaikki irti. Oli hetki mikä tahansa. Mikään ei ole koskaan kuitenkaan tuntunut niin oikealta, kuin tämän kirjan tekeminen. Voi kun toivon, että saisin vielä tehdä useammankin kirjan!
Miten kakut sitten kuvataan? Pohdimme erilaisia vaihtoehtoja, miten kuvaus kannattaisi toteuttaa ja koska kakkuja on hankala kuljettaa studiolle, rakensimme studion sinne, missä kakut ovat. Eli kotitalooni. Yhden kellarissa sijaitsevan huoneen seinät ja lattia ovat parin kuukauden ajan vuorattuna valkoisilla kankailla. Tällä varmistetaan, että valokuviin ei tule värivirheitä värillisistä seinistä. Silloin kun kuvataan, "studio" on täynnä heijastimia, varjostimia ja salamoita, joita siirrellään ja säädetään niin kauan, kunnes saadaan aikaiseksi täydellinen kuva.
Lähes tammikuun puoleen väliin asti tehtiin hurjalla tahdilla suuri määrä kuvauksia. Reilusti yli puolet kirjan leivonnaisista oli kuvattu ennen kuin lähdin Sri Lankaan. Matka oli varattu jo kauan ennen kuin tiesin edes tekeväni kirjaa ja ajattelin, mikä onkaan parempi juttu kuin aimo annos aurinkoenergiaa kirjan teon keskellä. Ja voitteko kuvitella optimaalisempaa tilannetta kuin kirjoittaa kakkureseptejä puhtaaksi palmun alla? Tuo on ehkä ultimaattisin mielikuva siitä, miten uskomattomalta elämäni tuntuu juuri nyt. Aurinko tehosi ja luovuus pääsi valloilleen tuijottaessani aaltoilevaa merta ja luonnon väriloistoa. Eilen kuvattiinkin ihanan värikkäitä kesäisiä leivonnaisia. Myös ensimmäinen versio kirjan kannesta kuvattiin eilen ja silloin iski jälleen epätodellinen fiilis. Siis minun kirjani kansi. Voiko olla totta, että tosiaan teen kirjaa?
Kirjaprojektissa on monenlaisia vaiheita. Homma alkoi kustantamon yhteydenoton jälkeen kirjan sisällön ideoinnilla, tiimin kasaamisella ja yhteistyökumppaneiden hankkimisella. Minun kohdallani kirjan valokuvat, tekstit ja taitto etenevät rinnakkain. Kirjoitan puhtaaksi ohjeita sitä mukaa kun leivonnaisia kuvataa ja taittoa tehdään sitä mukaa kun materiaalia syntyy. Pelkästään sähköpostien määrä on järisyttävä kun neljä ihmistä työskentelee tiiviisti projektin parissa. Ketä kaikkia siis tarvitaan, että saadaan aikaiseksi kakkukirja? Kirjailija, valokuvaaja, graafikko ja editori/kustantajan edustaja. Niin ja kaikkien näiden neljän henkilön tulee vielä löytää yhteinen näkemys lopputuloksesta. Voin paljastaa, että pari päivää sitten minusta tuntui, että kaikki loksahti kohdalleen. Huudahdin innoissani kun näin uusimman taittomallin kirjasta. Nämä on niitä parhaita hetkiä.
Tällä hetkellä jääkaappini on täynnä eilisen kuvauksesta jääneitä kakkuja. Keittiön pöydällä on siellä täällä sokerimassakukkia, pensseleitä ja kaatuneita väripurkkeja. Olin eilisen kuvaspäivän ja sitä edeltäneiden pitkien leipomispäivien jäljiltä niin kaikkeni antanut, että keittiön siivoaminen sai odottaa seuraavaan päivään. Ja saa odottaa vielä siihen asti, että saan tämän postauksen valmiiksi.
Varsinaisia kakkupostauksia joudutte valitettavasti vielä odottamaan muutaman viikon. Ymmärrettävästi käytän kaiken luovuuteni, aikani ja energiani siihen, että kirjasta tulee niin upea kuin suinkin mahdollista. Tämä on ehdottomasti tärkein syy blogihiljaisuuteen. Kirja tuntuu olevan jotakin niin pysyvää, että viilaan jokaista yksityiskohtaa niin kauan, kunnes olen täysin tyytyväinen.
Seuraava postaus on kuitenkin jo tekeillä. Nimetön lukija jätti
macaron -leivospostaukseen listan kysymyksiä, joihin toivoi minun vastaavan. Päätin tehdä vastauksista postauksen ja kysymyksiä otetaan vastaan lisää. Joten nyt saa vapaasti kysyä mitä tahansa!
Iloista talviviikkoa kaikille ja kiitos, että olette vielä täällä!
ps. Lähipäivinä kannattaa seurata Helsingin Sanomia. Vietin viime viikolla mukavan päivän toimittajan ja valokuvaajan kanssa ja uskoisin, että lähipäivinä voitte nähdä Hesarista, mitä saimme aikaiseksi.
